RADIO URHO | BÄNDI | KEIKAT JA UUTISET | LEVYT | IN ENGLISH

Tervetuloa Urhon valtakuntaan! Urho on bändi. Näillä sivuilla törmäät yhtyeen tarinoihin ja taltiointeihin. Keikoilla Urhoa näkee harvoin, mutta hyvää kannattaa odottaa! Ota homma haltuun ja käy peremmälle Urhon virtuaalivaltakuntaan. Bändin juttuja voi myös seurailla Facebook-sivulta Urho the Band.

URHON SYKSY 2020

Syksy saa ja Urholla on ollut toimelias kausi meneillään. Treenit jatkuvat ja soitto soi. Uusia keikkoja tähyillään ja taustalla kasataan uutta keikkasettiä kovaa tahtia. Eräs vuosikausia hyllyllä ollut pidempikin teos on tehnyt paluun treenisettiin, joten toivottavasti päästään taas pian lauteille rokkaamaan. Syksyn iltojen iloksi Urho tarjoilee kuitenkin hieman uutta ja ennen julkaisematonta materiaalia. Vuonna 2019 bändi äänitti Harri "Hate" Halosen studiolla pari biisiä: Kuu ja Valkoista magiaa. Nämä iloittelut löytyvät nyt RADIO URHON soittolistalta. Mukana on myös uudelleenmiksattu versio eläintarusta nimeltä Majava. J-J Nippala miksasi Urhon oman äänityksen uudelleen AIKAHYPPY -levyn kokoamisen yhteydessä. Biisi ei yltänyt julkaisulle asti, mutta on sen verran hauska ralli, että onhan se saatettava maailman ihailtavaksi.

Mutta ei siinä vielä kaikki. Videorintamalla on tarjolla todellinen harvinaisuus: Urhon live-versio kappaleesta Herra Isohuuli, joka on kuvattu Valkealan Vuohijärvellä vuonna 2002 Beach Pub -tapahtumassa. Urhon varhaisvuosilta on säilynyt luvattoman vähän videomateriaalia, tämä lienee ensimmäisiä kokonaisia biisejä, joita on tarttunut filmille. Tallenteen arvoa lisää se, ettei biisiä ole juuri tuon keikan jälkeen livenä soitettu, osittain erikoisesta soitinkokoonpanosta johtuen: tosin 12-kielinen akustinen kitara, sähköviulu ja nauhaton Rickenbacker -basso eivät nyt vielä itsessään ole mitenkään omituisia soittimia, mutta tässä biisissä ne kaikki ovat erikoisvireessä. Käykääpä kurkkaamassa siis ilta-auringon paisteessa soiteltu HERRA ISOHUULI iloisine loppusoittoineen.

Pysykää terveinä ja viihtykää iloisen musan parissa!

P.S. Muutakin bändin keikkameininkiä on tarjolla vuosien varrelta:

SYKSYN TULLEN | MAUKKU | RUTIINIA | EI AIKAA PAREMPAA | KAIPUU



Päivitetty 19.9.2020 | Copyright © Urho 2003-2020 | urhoband@gmail.com.